Jonne Aaron positiivisin tamperelainen

by Aki on 29/07/2010


Tampereen ja Tammerkosken Nuorkauppakamarit toteuttivat yhteistyössä Positiivarit Oy:n kanssa kevään aikana Positiivisin Tamperelainen 2010 -kampanjan, jonka idea oli löytää seudulta positiivisin henkilö tai organisaatio, joka etenee valtakunnalliseen Vuoden Positiivisin Suomalainen -kampanjaan.

Tänä vuonna kampanja onnistui Tampereella hyvin, ehdotuksia tuli useita satoja. Saapuneiden ehdotusten pohjalta erikseen nimetty raati valitsi Positiivisimman Tamperelaisen. Voittajaksi valikoitui Negative-yhtyeen keulakuva Jonne Aaron, joka palkittiin Tampereen Keskustorilla Kukkaisviikko-tapahtuman päälavalla keskiviikkona 28.7.

- Vaikka soitan orkesterissa nimeltä Negative, nimi ei pahenna kokoonpanoa saati sen perustajaa – päinvastoin! Positiivinen elämänasenne ja myönteinen suhtautuminen tuleviin haasteisiin, on ollut suuri osatekijä menestyksellemme. Olen otettu tästä kunniasta ja jatkan positiivisuuden viljelyä. Muistakaa, jokainen ihminen, joka hymyilee, on kaunis, kommentoi Jonne valintaa, joka tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

Raati koostui edustajista mm. Tampereen ja Tammerkosken Nuorkauppakamareista (pres Jukka Tanhuanpää, pres Taina Sirén), Tampereen Kaupungilta (Perttu Pesä apulaispormestari), Pirkanmaan yrittäjät ry (tj Jari Jokilampi), Tampere Tunnetuksi ry (Eerika Hilden), Radio 957 (Sirkka Hartikainen) sekä Kylpylähotelli Rantasipi Eden (Titta-Liina Gustafsson).

Share |


Ilmaista pelirahaa parhaille pokerisivuille tästä linkistä


Unibet Unibetiltä 50 euroa HETI ILMAISEKSI!
Party Poker Bonuskoodilla SPORTTI rahasi tuplataan heti. Kokeile!
Expekt 50 euroa heti ilmaista pelirahaa!
Sportingbet Kiinnostaako 100 euroa ilmaiseksi?
Betfair Suuremmat voitot - enemmän rahaa, 30 euron ilmaisveto.
Everest Poker Erinomainen pokerihuone hyvillä bonuksilla
Pokerihuone Pokeria & Vedonlyöntiä selvällä suomen kielellä!
Betsafe Ota jopa 25 euroa ensimmäisestä talletuksesta
Ladbrokes Ladbrokes - uusittu ilme, tule katsomaan!
BWIN Monipuolinen tarjonta, laadukasta viihdettä
Bet24 Vedonlyöntiä ja Pokeria helposti, 100 prosentin bonus
Betsson Palkittu sivusto, loistavat kertoimet, mahtavat bonukset
Centrebet 50 prosentin bonus 50 euroon asti

Leave a Comment

Previous post:

Next post: